Se on se päivä,
jolloin ei tapahdu mitään,
koska se on jo tapahtunut,
kaikki kerralla, vuosia sitten.
Nyt on vain loppu,
pitkä hiljainen loppu,
jossa käyn läpi samoja liikkeitä
kuin kone joka ei tiedä lopettaneensa.
13. päivä — ei edes onneton,
ei minkään arvoinen,
vain päivä muiden joukossa
jolloin ei edes satu mikään.
Se on kauheinta: ettei edes satu.
Ikkunan takana harmaa valo,
naapurin koira haukkuu jotain,
tuuli tuo syksyn toistaiseksi.
Ja minä olen täällä,
näiden sanojen sisällä,
enkä tiedä miksi.
Mutta jatkan silti.
Se on ainoa asia joka on jäljellä.
Jatkaa. Vaikka ei olisi miksi.
Se on tarpeeksi.
Tai sitten ei.