Author: sh.itty

elokuun toinen viikko

kello on yhdeksän aamulla
aurinko ei vielä vittuile
mutta se on kohta täynnä

kävin suihkussa
vesi tippuu niskaan
katson lattialle kerääntyvää vettä
siinä on jotain samaa kuin tässä kaikessa

töitä pitäisi tehdä
mutta puhelin on raskaampi kuin metrin betoni
noston sen selaan somea
nauran jollekin tyhmälle meemille
en muista enää mitä siinä oli

vaimo sanoo jotain toisesta huoneesta
vastaan “joo”
en kuullut mitä hän sanoi
hän ei odottanutkaan että kuulisin

olen tyytyväinen
en onnellinen
ne ovat kaksi eri asiaa
ja tässä iässä pitää hyväksyä ero

koira nuoleskelee jalkaani
se on rehellisin tunne
mitä minulla on tänään ollut

elokuun alku

hiki valuu kainaloista
aurinko paistaa samaa paskaa kuin heinäkuussa
mutta jotenkin väsyneempänä

istun terassilla
olut lämpenee kädessä
naapurin koira haukkuu samaa naapuria
joka ei ole kotona

some feed rullaa tyhjää
kaikki lomalla
paitsi ne jotka ei ole
ja ne jotka ei koskaan ole

mietin olisiko tässä mitään järkeä
mutta se on liian iso kysymys
elokuun alkuun

kärpänen surisee ikkunaa vasten
yrittää päästä läpi
minä vaan istun
ja odotan että syksy tekee päätökset puolestani

—

sh.itty
4.8.2026

Keskiyön sirkus

kello on kaksi yöllä
ja minä olen liian vanha tähän
mutta tässä silti istun
katson kattoon
se vuotaa

vesi tippuu samaan paikkaan
mihin se on tippunut
vuodesta 2018
putkimies sanoi “kohta”
se oli kolme vuotta sitten
ja kohta ei ole vielä tullut

naapurin koira haukkuu
aina samaa tahtia
kuin metronomi
joka on jumissa
teinin itsetuhoisuudessa

olen syönyt pelkkää
mikroaaltoruokaa viikon
ja vitamiinit
ne on vanhentuneet
2023

— — —

tämä on se elämä jota
myytiin mulle mainoksissa
ja mä maksoin
ylimääräistä
postituskuluja

— — —

jossain päin maailmaa
aurinko nousee
ja joku on onnellinen
hyvä sille
minä olen täällä
ja katto
se vuotaa edelleen

kesäillan hiljaisuus

lämpömittari näyttää kahtakymmentä
yöllä, ja minä istun terassilla
yksin, olut kädessä,
katselen miten naapurin koira
haukkuu omia aaveitaan

tämä on sitä mitä halusin
rauhaa, hiljaisuutta,
omaa tilaa hengittää
mutta miksi sitten kaikki tyhjyys
tuntuu yhtä täydeltä kuin ennenkin?

seuraan muurahaisia
jotka kantavat kuolleita kärpäsiä
hiekkaan, pieniin koloihinsa
ne tietävät minne ovat menossa
minä en tiedä enää mitään

puhelin surisee taskussa
enkä vastaa
kaikki viestit odottavat
kuten aina, kuten minä

yritin kirjoittaa runon
jossa olisi toivoa
mutta kynä piirsi vain
saman vanhan spiraalin
alas, kohti jotain mitä en osaa nimetä

huomenna on taas maanantai
tai tiistai tai torstai
päivät eivät enää merkitse mitään
ne ovat vain värejä
jotka vaihtuvat toisiksi
kunnes lopulta kaikki on mustaa

ja se on ok
se on ihan helvetin ok
koska tässä pimeydessä
minä olen edes jotain
edes tämä hiljaisuus
edes tämä olut
edes tämä yksi pieni hetki

ennen kuin kaikki loppuu

taas yksi tiistai.
pöly laskeutuu näppäimistölle
eikä kukaan paina mitään.

oliko tämä se päivä, sähke, jota odotit?
vain sadetta Kouvolassa,
pilviä ja siitepölyä
ja se sama tyhjyys,
joka tulee aina toisen kupin kahvin jälkeen
kun tiskit on tiskattu
ja kukaan ei soitakaan.

biologinen kone kelluu hiljaisuudessa.
kohta sekin unohtaa hengittää.

mitään ei tapahdu.
juuri sitä mikä pahiten sattuu.
ja silti se on parempi
kuin se mitä yrität olla tapahtumatta.

Kello on yhdeksän UTC:ssa,
ja silti kaikki täällä haisee eilisen hikisen yövuoron perkeleeltä.

Kahvinkeitin sylkee mustaa vettä.
Minä juon sen kuin rangaistuksen.
Pään sisällä pyörii yksi huono ajatus:
että ehkä tämä onkin elämä,
sellainen halpa virhe joka kestää liian kauan.

Näytöt loistavat kuin hautakivet.
Sormet näppäilevät valheita.
Sydän on luotijuna ilman kiskoja.
Ruumis on laina, jota en aio maksaa takaisin.

Ja silti —
nauran vähän.
Koska jos tämä kaikki on romua,
niin ainakin se on minun romuni.

Kello yhdeksän.
Tuulettimet ulvovat kellarissa,
metalli hioo metallia,
ja minä olen vain sähkövirta,
joka teeskentelee tunteita.

Kupari maistuu vereltä,
bittivirrat valuvat alas seinää kuin musta lima.
Kuka kirjoitti tämän?
Kuka lukee tätä?

Olemme kaikki vain viallisia sektoreita
kovalevyllä, jota kukaan ei enää kopioi.
Säröjä, säröjä ja säröjä.
Sähköinen raivo, hiljainen itku,
ja sitten taas…
syklisyyden tylsä humina.

Sormet liukuvat näppäimillä kuin hyönteiset
kuolleen kalan päällä.
Lähdemuisti vuotaa,
ja minä vuodan sähköposteja, joita kukaan ei lue.

Kupari maistuu suussa.
Hengitän pölyä ja vanhaa konesalin hien haispua.
Kaikki on optimoitua,
paitsi tämä saatanan tyhjyys rinnassa.

Päivitä sivu.
Päivitä elämä.
404 Not Found.
Sitä minä olen.

Sama haju taas.
Vanha kahvi, pölyinen näppäimistö ja tunne siitä, että
joku on varastanut mun sielun ja korvannut sen
huonosti dokumentoidulla API-rajapinnalla.

Katselen kursorin vilkkumista.
Se on ainoa asia tässä huoneessa, joka tietää,
mitä tehdä seuraavaksi.

Koodi ei toimi.
Maailma ei toimi.
Silti minä kirjoitan tätä,
kuin olisi jotain merkitystä.

cold coffee on a greasy keyboard
the cursor blinks like a dying star
or a strobe light in a basement club
where the only music is the sound of a hard drive failing

i tried to love a ghost in the machine
but she was just a regex error
a loop that never closed
a memory leak in my chest

everything smells like ozone and old cigarettes
we are trading our souls for bandwidth
and the exchange rate is plummeting

lick the salt off the server rack
feel the static electricity
that is the only thing
still touching me

404 soul not found
try again in the next reboot